keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Rau Day Care

Työskentelin siis Rau Day Care Centerissä 8 viikkoa.
´Päiväkodissa kulttuurillisesti jännitti eniten, että osaanko tehdä ja käyttäytyä oikein uudessa työympäristössä. Onneksi itseni lisäksi oli kaksi muutakin suomalaista työntekijää samassa päiväkodissa. Se helpotti kun sain kuulla päivärytmistä ja toimintatavoista työpaikallani omalla äidinkielelläni. Päiväkodissa työskenteli työryhmä, johon kuuluu lastentarhaopettaja, lastenhoitaja ja kaksi laitoshuoltajaa.
 
 Ensimmäiset haasteet tulivat kielen kanssa. Henkilökunta osasi hieman myöskin englantia, mutta vain joitain sanoja. Lastentarhaopettajan kanssa oli helpompi kommunikoida, sillä hän osasi hieman enemmän ja ymmärsi englantia. Haasteet lasten kanssa tuli kielen suhteen. Ilman yhteistä kieltä tuntui haastavalta ottaa kontaktia ja tutustua lapsiin. Kuitenkin alkuun luomalla turvallisuuden tunteen eleillä ja ilmeillä rikkoi hyvän aukon kielimuuriin.
 Kommunikointi tapahtui vain muutamilla sanoilla swahiliksi, englanniksi ja suomeksikin. Joka sitten kuitenkin kehittyi viikkojen jälkeen kun opin enemmän kieltä.  Jo heti ensimmäisenä työpäivänä pääsin kotoisiin Suomi tunnelmiin kun lapset lauloivat suomenkielisiä lastenlauluja. Lapset olivat hellyttävän söpöjä ja tulivat heti lähelle ja syliin.
 
 

Päiväkodissa Tansaniassa lähihoitajan tehtävät  päiväkodissa ovat aivan erilaiset kuin Suomessa. Ei ole vessavahtimista, vaipanvaihtoa, ei lähes ollenkaan syöttämistä eikä pukemisessa auttamista. Olin yllättynyt siitä että sain auttaa lapsia laskutaidossa ja opetin heille englantia. Lapset kutsuivat minua swahilin kielellä mwalimu, joka tarkoittaa opettajaa. Vaikka menikin aikaa omaksua uusi titteli, oli se kuitenkin erittäin mielenkiintoista ja otin annetut tehtävät vastaan. Kuitenkin edelleen pitäen lähihoitajanidentiteetin pohjalla.

Opiskelijana päiväkodissa sain tehdä samoja asioita kuin muutkin työntekijät. Autoin ruokailussa ja hoidin aina välillä lasten pikku haavereita joita silloin tällöin tuli. Päivärutiinit olivat lähes samanlaiset joka päivä. Päivä alkoi worship ja pray hetkellä. Lapset lauloivat hengellisiä lauluja ja rukoilivat aamurukouksen. Rukouksen jälkeen oli vuorossa oppitunti. Työskentelin koko ajan eskariryhmässä, eli 5-6- vuotiaiden lasten ryhmässä. Lapsille opetettiin swahilin kirjaimia ja kieltä, laskutaitoa sekä englantia. Englannin opettaminen oli helppoja sanoja. Opetin ruumiinosia ja värejä englanniksi.
 
 
 
 
 
 
 
 
Oppitunnin jälkeen oli ujin vuoro eli aamupuuron aika. Lapset ryntäsivät istumaan lattialle ja saivat puurolautasen eteensä. Sen jälkeen oli leikkitunti, jonka aikana laulettiin swahilin- ja suomenkielisiä lauluja, lapset leikkivät leluilla tai sitten pelasimme yhdessä pelejä.
Leikkihetken päätyttyä oli vuorossa tauko, jolloin lapset nukkuivat päiväunet ja laitoshuoltajat valmistivat lounaan. Päiväunien jälkeen oli lounas, jonka jälkeen lähdettiin rukouksen jälkeen kotiin.
 
 
 

                                                               - Ansku -
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti