tiistai 31. maaliskuuta 2015

Perillä!

Eilen saavuttiin Tansaniaan. Pienten hankaluuksien kautta päästiin perille turvallisesti, vaikka meitä  lähtikin matkaan vaan kaksi ja kolmas jäi vielä Suomeen. Kahden lennon jälkeen viimein päästiin perille. Kyllä se toinen lento alkoi tuntua jo ihan liiankin pitkältä, kun alkoi tekeminen loppua, eikä malttanut enää nukkua. No sitten lopulta lakeuduttiin Afrikkaan, se tunne oli ihan uskomaton. Oli ihan hämärää, eikä erottanut kunnolla minne suuntaan pitäisi mennä. Ensimmäinen reaktio kun astui lentokoneesta ulos, oli että on niin kuuma huhhuh. Kostea tuulahdus tuli kohti kun astuttiin koneesta ja alkoi jo heti tulla hiki.

Tultiin Kilimanjaron kentälle. Hölmistyneenä yritettiin löytää oikeaa passijonoa, mutta onneksi meidät sitten ystävällisesti ohjattiin oikeaan jonoon. Ensin jonotettiin viisumi ja sitten vielä mentiin sen jälkeen kahteen jonoon, jossa painettiin sormenjäljet ja muut. Kentällä meitä vastassa oli mies joka toi meidät tänne Moshin vapaaehtoistalolle. Kyllä kyyti oli aika pomppuinen ja oli hieman jännittyneet tunnelmat, kun oli kuoppia ja mitä erilaisempia hidasteita tiessä. Yöelämä on näköjään täällä vilkasta, jokaisella huoltoasemalla ja kadun kulmassa on ihmisiä viettämässä iltaa vaikka onkin pilkkopimeää. Kyllä pää oli pyörällä kun seuraili tätä kaikkea. Vapaaehtoistalolla meitä oli vastassa mukava yövartija ja joukko suomalaisia tyttöjä. Melkeen heti alettiin nukkumaan kaikkien ihmeellisten äänien säestämänä, oli sirkkojen siritystä, koirien ulvontaa, kanojen kaakatusta ja kaikkea muuta siltä väliltä.



 
Tässä kuva vapaaehtoistalon pihalta. Yllätyksenä tuli että täällä on saunakin rakennettu pihaan. :D







 
Täällä on tälläinen söpöläinen ja ihan minikilpikonna, joka oli niin suloinen.
 
 
Nyt orientoitumaan swahilin kieleen! Mielenkiinnolla odotan :)
 
 
 
- Ansku -

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Lähtökuopissa!

Lähden Tansaniaan Moshin kaupunkiin työharjoitteluun. Vietän siellä seuraavat 2 kuukautta paikallisessa päiväkodissa. Nyt on laukut pakattuna ja pian Suomi jää taakse. Meitä lähtee kolme tyttöä sinne samaa matkaa. Lento lähtee huomen aamulla ja nyt on jo jännittävät paikat! Kohta sitä istutaan jo lentokoneessa kohti Afrikkaa! :) Tänne blogiin kirjottelen kokemuksiani tästä seikkailusta ja laitan kuvia elämästä Tansaniassa.


 
 
Tässä on lahjotuksena saatuja leluja ja vaatteita tansanialaisille lapsille, joita tuli ihan huima määrä. Niin paljon ettei kaikki edes mahtunut laukkuun.
 
 
 
 
Näkemiin Suomi! Jambo Tanzania!
 
 
 
- Ansku -